
Moni teistä tuntee minut liikunnan ja valmennuksen kautta. Olen kulkenut asiakkaiden rinnalla elämäntapamuutoksissa, tavoitteissa ja arjen tasapainon rakentamisessa sekä kisaan valmistautumisissa.
Näiden vuosien varrella on kuitenkin selkeytynyt , että aina pelkkä treeni, ruokavalio tai uusi omaksuttu rutiini ei riitäkkään. Joskus haasteet ovat paljon syvemmällä. Ajatuksissa, tunteissa, kuormituksessa- asioita joita ei voida ratkaista pelkällä viikko- ohjelmalla ja valmentajan ohjaamilla treeneillä.
Tämän vuoksi opiskelen tällä hetkellä töiden ohella lyhytterapeutiksi.
Tarjoan nykyään aiempien palveluiden lisäksi
-Lyhytterapiaa omana palvelunaan
– tai yhdistettynä valmennukseen, jolloin saat kokonaisvaltaisempaa tukea
Terapia onnistuu myös liikunnan muodossa, terapiat voidaan toteuttaa esimerkiksi terapialenkkeinä tai metsässä polkuja kävellen tai kivelle istahtaen kahvikupin ääreen. Tehdään tästä sinun näköinen terapia.
Jos koet että sinulla on mielenpäällä asioita josta haluaisit päästä juttelemaan, niin olethan rohekasti yhteydessä.
niina@voimasydan
040-9651836
Vastaanotto sijaitsee osoitteessa Valiontie 2, Keminmaa
Tällä hetkellä teen terapiat opiskelija hinnoilla. Kysy rohkeasti lisää.
